lauantai 19. lokakuuta 2013

TOIMIVA VAATEKAAPPI




Rouva Jones hoksasi äkkiä, että oikeastaan ne arkeen kuuluvat perusvaatteet koostuvat aika pienestä joukosta. Pakkasin vaatteita reissuun Tukholmaan ja sieltä jatkoimme suoraan Hankoon ja laskin tarvitsevani noin kuuden päivän asut mukaan. Täällä Hangossa päätin purkaa ja pakata kassin uudelleen ja siinä samassa hoksasin tämän jutun. Olen opiskellut vaatetussuunnittelua viiden vuoden ajan Taideteollisessa korkeakoulussa ja joutunut kerran jos toisenkin kokoamaan toimivaa peruspuvustoa. No, itse olen aika rennossa duunissa enkä joudu pitämään housupukuja enkä jakkupukuja, raakkaan ne siis suoraan veks omasta puvustostani. Omistan toki mustan jakun, joka passaa näiden kuvissa mukana olevien housujen kanssa. Hametta ja jakkua tuskin pidän, korvaan ne sitten pikkumustalla jos tarvitsen sen oloista asua. Juhliin valitsen usein mustan mekon.

Omaan rentoon garderobiini kuuluu siis; parit siniset farkut, parit mustat farkut/stretch-housut ja suorat mustat housut. Omat suosikkini ovat nyt Pleasen farkut ja mustat lökömalliset Hunkydoryn Bethune-housut.  Lisäksi neuleita 3-4 ( plus muutama (=musta ja harmaa) kasmirneuletakki, jotka nyt kotona)  ja nyt suosikkejani Hunkydoryn neuleet, joista kuvassa musta ja harmaa siipineule sekä musta tähtineule. Lisäksi mustia toppeja ja muutama laadukas musta sekä valkoinen t-paita.  Musta ja valkoinen paitis, valitse omaa lempimallia, sillä onko niukka tai väljä ei ole väliä. Huiveja pitää olla ainakin yksi per päivä, reissuun useampikin, koska niillä asu muuttuu hetkessä.  Nyt tosi kivalta vaatteelta tuntuu harmaa peruscollege, jonka yhdistän välillä nahkahousuihin ja välillä mustiin lököhousuihini. 

Kenkiä huomaan hankkiani harvemmin kuin ennen, mutta ehkä laadukkaampia ja ajattomampia? Nyt koko kesän palvelleet valkoiset Converset on kohta pakko vaihtaa mustiin bootseihin ( Delly) ja Acnen Pistol Bootseihin ( Gaudete). Kylmimmillä keleillä vedän jalkaan musta Uggit. Kesällä mustat balleriinat ja toiset kuosilliset, viimeisimmät pantterina. Laukkuja käytän nyt vain kolmea: arkikassina Louis Vuittonin isoin Neverfull, matkakassina Tine K Homen upea nahkalaukku ja käsilaukkuna (iltaan )Hunkydoryn musta nahkainen hapsulaukku. Eli muutamat kengät ja pari laukkua, simppeliä.  Ja muutama kiva vyö. Ja itselleni tärkeä asuste on rannekoru, joita pidän aina montaa kerralla.

Toimivassa peruspuvustossa tulee olla aina joku juju, joku todella makea vaate. Minulla se juttu on nyt Hunkydoryn punaiset  nahkahousut. Ei tulisi mieleenkään yhdistää niitä toiseen suosikkiini bikertakkiin, mutta erikseen ne toimivat niin hyvin. Musta nahkatakki siis Hunkydoryn ja uusin hankintani (omasta puodista). Olen huomannut uusineeni vaatekaappiani hissukseen bloppiksen kautta ja nyt kokonaisuus on aika simppeli.  Ja joo, monet uusista hankinnoista on tullut tehtyä omasta puodista ihan siksikin että ellen itse niistä tykkää, en voi niitä kyllä muillekaan sydämellä tarjota. Kysykää hei jos jotain mielestänne puuttuu tai haluatte vinkkejä;-)





















18 kommenttia:

Pieni Unelma kirjoitti...

Ihania värejä sun vaatekaapissa, itse uusin omaa kokoelmaani myös yksinkertaistaen ja käytännöllistäen...Ja mikä ihanuus ruskea nahkalaukku <3 Niin upea.

Ihana blogi, tervetuloa pistäytymään myös mulla mikäli kiireiltäsi ehdit :)

terkkui Naantalist, Kirsi

Kirjatoukka kirjoitti...

Mahtavaa, tämä oli hyvä ja hyödyllinen pläjäys. Voisitko pukea minutkin? :)

Viivi / Valkoinen Soihtu kirjoitti...

Vaatekaappisi sisältö vaikuttaa juuri hyvältä:)! Itselläni kaapista löytyy ihan liikaa epäsopivia vaatteita, pitäisi tehdä inventaario jälleen ja panostaa muutamaan hyvään, laadukkaaseen vaateyksilöön:)

Sanna/Kotisaari kirjoitti...

Hyvältä näyttää ja kuulostaa! Tuohon pitäisi itsekin pyrkiä! Ainakin voisi alkaa vilkuilemaan tuota omaa vaatehuonettaan "sillä silmällä": mikä on turhaa ja mikä tarpeellista ja aktiivisessa käytössä ja mikä kuvastaa sitä omaa tyyliä.

Villis kirjoitti...

Upeaa, olet ammattilainen! Tähän me muut pyrimme, mutta ottaa aikaa ja sillä kaidalla tiellä ei ole kovin helppoa pysyä. Olen tehnyt tuota tsekkausta tietoisesti, mutta edelleen olen vaiheessa:D Kiva kun muistutat asian tärkeydstä!

Eva Domis kirjoitti...

Förstår du svenska? Har sen igår börjat läsa din blogg och en sak jag storgillat är den fina lampan du har på en skänk, var kommer den ifrån?

Snygg läderjacka <3

Kalamuija ja lappilifestyle kirjoitti...

Juuri mietin samaa kun kassia tänne Nizzaan pakkasin. Mutta totuus on, että mikään vaate ei näytä hyvältä jos kengät ei ole kunnossa. Multa leikattiin pari viikkoa sitten varvas ja ainoat kengät jotka mahtuvat jalkaan on tuollaiset kauheet läpyskät.. ole siinä sitten tyylikäs:) Kivoja vaatteita sun kaapissa:)

Päivi Lemström kirjoitti...

Hyvältä näyttää :-))
Xx

Sari/Casa Mimi kirjoitti...

Ihanat nuo nahkapöksyt. Olen niitä himoinnut jo pidemmän aikaa, tummanruskeana ehkä :)

jonna kirjoitti...

Kiitos Kirsi:-)

jonna kirjoitti...

Toki, muruseni

jonna kirjoitti...

Ihan sama juttu täälläkin ollut vuosien mittaan ongelma: joku ihana tunika vaikka, eikä mitään siihen sopivaa...

jonna kirjoitti...

Sanna moi, se on yllättävän simppelisti ratkaistu: mietin että mitä en ole puoleen vuoteen pitänyt... Veks .

jonna kirjoitti...

Iloa syksyyn Villis!

jonna kirjoitti...

Eva moi lampan är en vintage-Jielde och köpt från "Rouva Manner" som har en liten butik i Rauma.

jonna kirjoitti...

Kiitos! Ja tsemppiä varpaalle:-)

jonna kirjoitti...

Kiitos Päivi ja terkkuja!

jonna kirjoitti...

Nahkahousut ovat niiiin ihanat! Itse mietin mustia näiden vaihtoehdoksi:-)